Aloittakaamme matkamme!

Nyt kerron sinulle hieman paikasta, jonne olet juuri saapunut. Thal Elairas on suuri maailma, joka käsittää maanpäällisen maailman, jonka päänmanner on Arandil. Se käsittää myös maanalaisen maailman, joka sijoittuu lähinnä Arandilin paikkeille, Lashdilin vuoristoalueelle. Ei myöskään pidä unohtaa Jumalten Maita, jotka sijaisevat kaukana korkeuksissa Thal Elairasin yläpuolella. Näistä kaikista koostuu maailma, johon olet jostakin kolosta kömpinyt.


Arandil on ollut maailman alusta asti elämän paikka, vaikka koko Thal Elairas tarkoittaa nimeltänsä Elon Paikkaa. Mutta Arandilissa juoksivat peurat ja lensivät linnut ensimmäisenä. Ja sinne haltiat myös saapuivat jumalten tahdosta, olihan Arandil jumaltenkin ensimmäinen asuinsija, heidän luotuaan siitä mukavamman oloisen.


Sitten pääsemmekin siihen kuinka kaikki on luotu. Varmaa tietoa ei ole, kuinka kaikki alkujen aluksi syntyi. Mutta suurjumalattarien herättyä henkiin unestansa, he loivat metsät, meret, ilman heidän luomuksilleen hengitettäväksi ja itse elämän. Samassa järjestyksessä suurjumalattarien nimet ovat Grashrael, Arrael, Imarael ja Lashrael. Näistä kerron lisää, kun pääsemme tutkimaan lisää jumaltaruja. Suurjumalattarien ajatuksista, murheista, ilosta ja sanoista syntyi vähempiarvoisia, mutta silti voimakkaita olentoja, jumalia hekin. Yhdessä he loivat muunmuassa ukkosmyrskyt ja eläimet. Viimein myös haltiat.


Mutta nyt, siirtykäämme tutkimaan tarkemmin tätä kaikkea!

Oppaanasi Launithiel Tulisydän!

Oops! This site has expired.

If you are the site owner, please renew your premium subscription or contact support.